Jos liikkumiseen lataa paljon odotuksia ja tavoitteita, voi liikkeelle lähteminen muuttua vaikeaksi. Olen itse kokenut tämän. Aina löytyy jokin uusi kiehtova menetelmä, tavoite tai haaste. Lataan siihen paljon odotuksia. Toteutan ennalta laadittua suunnitelmaa viikon tai kahden ajan ja sitten tulee seinä vastaan. Pari harjoituskertaa jää väliin ja koen epäonnistuneeni — taas kerran! Käperryn sohvan nurkkaan ja jään odottelemaan seuraavaa innostuksen puuskaa. Tuntuuko tutulta?
Tässä lähestymistavassa on ainakin kaksi ongelmaa: liikkuminen on välineellistä ja liikkuminen on ulkoa käsin ohjautuvaa. Mitä tämä tarkoittaa? Kerron tässä artikkelissa liikkumista vaikeuttavista kulttuurisista asenteistamme ja tuon esille toisenlaista lähestymistapaa liikkumiseen — sellaista, joka on auttanut itseäni palaamaan kehooni ja tunnistamaan oman kehoni luontaisen tarpeen liikkumiseen.
Ongelma 1: Liikkuminen on välineellistä
Liikkuminen on välineellistä silloin, kun liikumme sen vuoksi, että haluamme saavuttaa jotain (esim. hoikemman vartalon, paremman yleiskunnon) tai haluamme välttää jotain (esim. sydän- ja verisuonisairauksia). Liikkuminen toimii tällöin välineenä muiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tällaisiin tavoitteisiin tähtääminen vaatii itsekuria, sillä tavoite ei tunnu tulevan yhtään lähemmäs ensimmäisen tai toisenkaan liikuntakerran jälkeen. Tutkimusten mukaan ihmisen tahdonvoima on ilmeisesti kuitenkin hyvin rajallinen. Sen varaan ei siis kannata paljon laskea ainakaan pitkällä tähtäimellä.
Lähempänä olevat ja konkreettisemmat tavoitteet, kuten liikkuminen keittiöön, jotta saan lasiini vettä ja janoni sammutettua tai käveleminen kauppaan, jotta saan ruokaa syödäkseni, ovat konkreettisempia.
Miltä tuntuisi, jos kokemus omasta liikkuvasta kehostani olisikin itsessään tavoite? Riittäisikö se sellaisenaan?
Mutta entä jos tavoite olisi vieläkin lähempänä? Tässä ja nyt, omassa kehossani? Miltä tuntuisi, jos kokemus omasta liikkuvasta kehostani olisikin itsessään tavoite? Riittäisikö se sellaisenaan? Sen sijaan, että painostan itseäni liikkumaan tietyllä tavalla kohti tiettyä kaukaista tavoitetta, voisinkin hellittää ja vain olla liikkeessä — antaa kehoni tehdä sellaista liikettä, jota se tuntuu juuri nyt tarvitsevan.
Ongelma 2: Liikkuminen on ulkoa käsin ohjautuvaa
Toinen liikkumisen kulttuuriimme kuuluva ongelmallinen asenne ja toimintamalli on se, että liikkumisemme on usein ulkoa käsin ohjautuvaa. Totumme jo koulussa ja harrastuksissamme siihen, että opettaja tai valmentaja ohjaa liikuntaa joskus hyvin yksityiskohtaisestikin. Saamme tarkkoja ohjeita siitä, miten ”liikkeet tehdään oikein”.
En tässä väheksy ihmisen fysiologiaan ja tutkimuksiin pohjaavaa tietoa esimerkiksi siitä, miten liikkeitä voi tehdä turvallisemmin tai tehokkaammin. Ongelmana vain on se, että olemme tottuneet katsomaan kehoamme ikään kuin ulkoa päin. Yritämme sovittaa kehomme liikkeet ja asennot sellaisiksi, että ne näyttävät oikeanlaisilta — sen sijaan, että tulisimme tietoisiksi siitä, miltä ne tuntuvat kehossamme.
Jos tuntuma kehoon on kateissa, saatamme ylirasittaa kehoamme — tai toisaalta täysin sivuuttaa kehosta nousevat vihjeet siitä, että nyt olisi jo aika liikkua pitkän paikallaan olon jälkeen.
Jos tuntuma kehoon on kateissa, saatamme ylirasittaa kehoamme — tai toisaalta täysin sivuuttaa kehosta nousevat vihjeet siitä, että nyt olisi jo aika liikkua pitkän paikallaan olon jälkeen. Lisäksi meillä jokaisella on omanlainen keho, erilaiset kehon ja mielen haasteet sekä tietynlainen elämäntilanteemme, johon yritämme saada liikuntaa mahtumaan mukaan.
Yksioikoiset neuvot, kuten ”tee näin ja tapahtuu näin”, eivät välttämättä toimikaan juuri sinun tai minun tilanteessa. Kyse ei ole omasta huonommuudesta vaan siitä, että jotkin (ehkä tiedostamattomat) asiat tekevät liikkumisesta vaikeaa tai jopa mahdotonta.
Ulkoisista ihanteista oman kehon mukaiseen liikkumiseen
Liikkeeseen siirtymisen ei tarvitse olla ponnistus. Hyvin pienikin liike voi houkutella vähitellen koko kehon liikkumaan. Näin mielen tai hermoston tasolla ei pääse syntymään vastustusta, joka pitäisi voittaa ponnistelemalla. Liikkeeseen siirtymisen kokemus muuttuu niin, että voin siirtyä paikallaan olosta liikkeeseen pikemminkin antautuen kuin ponnistellen.
Voin esimerkiksi illalla sohvalla televisiota katsoessani alkaa vähitellen liikutella olkapäätäni, sitten käsivarttani… kohta huomaan olevani lattialla tekemässä laajempia liikkeitä. Minun ei tarvitsekaan ”aloittaa harjoittelemista” ja voin liikkua ilman tiettyä tavoitetta. Voin kuunnella herkemmin kehoni liikkumisen tarvetta ja antaa kehoni liikkua vapaammin.
Liikuntasuorituksen ei tarvitse olla täydellinen, jonkin ulkoisen mallin mukainen. Sen sijaan liikkuminen saa olla oman kehon mukaista — sellaista, joka tuntuu hyvältä omassa kehossa juuri nyt, tällä hetkellä. Voin siirtyä ulkoisten ihanteiden toteuttamisesta oman kehon mukaiseen liikkeeseen.
Voin opetella kuuntelemaan omaa kehoani herkemmin. Voin liikkua pikemminkin kehon kuin mielen ehdoilla — tai mikä vielä parempaa: voin liikkuessani kokea olevani kokonaisuus, jossa keho ja mieli ovat yhtä.
Katso tulossa olevat kehotietoisuuteen liittyvät koulutukset sivulta www.annetarvainen.fi/koulutukset-keho-aani-ja-hyvinvointi
Vireystasoa voi säädellä tilanteeseen sopivan liikkeen avulla
Kun liikkuminen on omaan kehoon ja tilanteeseen sopivaa, se ei enää tunnukaan suorittamiselta ja puskemiselta vaan pikemminkin levolta, rauhoittumiselta, omaan itseen palaamiselta. Kehoa ei ylitetä eikä mieli ruoski kehoa eteenpäin. Saan pysyä mukavuusalueellani ja silti kehittyä! Voin siirtyä suorittamisesta nauttimiseen ja latautumiseen.
Monet liikuntamuodot lisäävät kierroksia (lyhyellä aikavälillä). Pahassa stressiputkessa lempeä hidas liike, joka rauhoittaa hermostoa ja laittaa samalla kehon nesteet ja nivelet liikkeelle, on arvokas asia jonka voin suoda itselleni kiireenkin keskellä. Säännöllinen työn, levon ja liikkeen vuorottelu auttaa ylläpitämään tasapainoa ja jaksamista pidemmällä aikavälillä.
Kun stressikauden jälkeen voimat alkavat palata kehoon, alkaa kehokin aktivoitua voimakkaampaan liikkumiseen omalla painollaan, ilman pakottamista.
Kun stressikauden jälkeen voimat alkavat palata kehoon, alkaa kehokin aktivoitua voimakkaampaan liikkumiseen omalla painollaan, ilman pakottamista. Kaiken kaikkiaan liikkuminen ei olekaan enää yksi lisästressin aihe vaan se auttaa minua tasapainottumaan niin, että voin siirtyä ylikierroksista ja stressistä kohti rauhoittumista ja tasapainoa ja toisaalta levon jälkeen voin nostaa vireystasoani liikkumalla.
Onko kehotietoisuutesi kriittisesti sävyttynyt vai hyväksyvä?
Jos liikkumista suorittaa mekaanisesti ulkoista mallia toistaen, se voi alkaa tuntua puuduttavalta ja pitkästyttävältä. Mieli voi vaeltaa kuin huomaamatta muihin asioihin ja pian huomaakin pyörittävänsä stressaavia työasioita taas mielessään, vaikka liikunnan piti olla taukoa niistä.
Toisaalta jos keskityn kehooni ja liikkumiseni on yhä enemmän tai vähemmän kehon pakottamista, se voi tuntua hyvin epämiellyttävältä. Tämä saa kehoni vastahakoiseksi seuraavalla kerralla, kun tarkoitus olisi lähteä liikkeelle.
Mikä siis neuvoksi, jos kehon huomiotta jättäminen (mekaaninen liikkuminen) ja toisaalta kehon huomioiminenkaan eivät toimi? Tässä kohtaa on hyvä oivaltaa, että kehotietoisuuden laadulla on merkitystä: Aistinko kehoani tuomitsevasti vai hyväksyvästi?
Jos liikun omaa kehoani ja liikkeen kokemusta aistien ja niitä hyväksyvästi kunnioittaen, muuttuu liikkumisen luonne kokonaan.
Jos liikun omaa kehoani ja liikkeen kokemusta aistien ja niitä hyväksyvästi kunnioittaen, muuttuu liikkumisen luonne kokonaan. Voin liikkeen avulla opetella tuntemaan omaa kehoani yhä hienovaraisemmin ja kehooni muodostuu luottamus siitä, ettei se joudu pakotetuksi. Olen siirtynyt kehon kriittisestä tarkkailemisesta kehon herkempään kuuntelemiseen.
Mekaanisesta suorittamisesta elävyyden ja flown kokemuksiin
Kehoa herkästi aistivalla asenteella mielenkiinto liikkumiseen säilyy päivästä toiseen, sillä keho on hieman erilainen joka päivä. Tällöin samatkin liikkeet tuntuvat aina uudenlaisilta ja tuoreilta. Tällöin myös alunperin ulkoa käsin ohjatut harjoitusmuodot voivat avautua omassa kokemuksessa ihan uudella tavalla ja niidenkin harjoittamisesta voi tulla syvemmin omakohtaista.
Huomaan, että tietoisessa liikkeessä aktivoituu myös kehon elävyyden kokemus ja pääsen usein nauttimaan flowsta. Flow ei olekaan enää jokin harvinaislaatuinen ja sattumalta aktivoituva olotila, vaan siihen meneminen sujuu yhä luontevammin. Siihen siirtyminen on taito, jota voi hienovaraisesti kehittää! Olen siirtynyt mekaanisesta liikkeiden toistamisesta aistimaan kehoni elävyyttä ja sen omaa liikkumisen tahtoa.
Voin soveltaa tietoista, lempeää ja kehoa kuuntelevaa liikkumisen asennetta kaikkeen liikkumiseeni: kävelemiseen, uimiseen, jumppaan, kuntosaliharjoitteluun… Nämä kaikki muuttuvat mielenkiintoisemmiksi, kun mukaan tulee tietoinen, läsnäoleva ja hyväksyvä asenne. Kehotietoisuus myös suojaa kehoa vammoilta: kehon aistiminen herkästi auttaa tekemään liikkeet kehoa ja sen rajoja kunnioittaen.
Kun vertaan aiempia kokemuksiani itseni liikkeelle saamisesta — joka oli ponnistelua ja syyllisyyden värittämää sisäistä kamppailua — tähän kokemukseeni, jossa ”päästän kehon liikkumaan”, on niillä eroa kuin yöllä ja päivällä.
Kun vertaan aiempia kokemuksiani itseni liikkeelle saamisesta — joka oli ponnistelua ja syyllisyyden värittämää sisäistä kamppailua — tähän kokemukseeni, jossa ”päästän kehon liikkumaan”, on niillä eroa kuin yöllä ja päivällä.
Kirjoittaja
Olen Voicefulness®-menetelmän kehittäjä, kouluttaja, lauluntutkija (FT), psyykkinen valmentaja ja Movingness®-opettaja. Olen perehtynyt kehotietoisuuteen noin 20 vuoden ajan niin koulutus- kuin tutkimustyönikin puitteissa.
Olen elämässäni kokenut erilaisia kehon ja mielen haasteita ja jossain kohtaa kadottanut yhteyden omaan kehooni. Nyt olen jo hyvän matkaa paluumatkalla ja missioni on auttaa muitakin kehonsa kadottaneita löytämään omat reittinsä takaisin.
Johdatan mielelläni sinutkin paluumatkalle omaan kehoosi liikkeen (Movingness®), äänen (Voicefulness®), henkilökohtaisen valmennuksen tai ryhmävalmennuksen avulla. Jos koet, että nyt on oikea hetki, ota rohkeasti yhteyttä minuun tai ilmoittaudu mukaan koulutuksiin!
Lisätietoja kirjoittajasta: www.annetarvainen.fi
Katso lyhytdokumentti: "Luonto, liike, ääni"
Ympäristö vaikuttaa siihen, millaiselta omassa kehossa oleminen tuntuu. Levoton ja arvaamaton ympäristö voi tuottaa tarvetta suojautua, kireyttä ja ahdistusta. Luonnossa ympäristön ärsykkeet ovat pehmeämpiä, hitaampia ja virtaavampia. Tällainen ympäristö voi tasapainottaa ja palauttaa. Luonto muistuttaa kehoa lempeästi siitä, miten elämä, liike ja ääni ovat yhtä. Tässä lyhytdokumentissa lauluntutkija ja Voicefulness®-menetelmän kehittäjä Anne Tarvainen (FT) pohtii omaa kehollista kokemustaan erilaisissa ympäristöissä.
Katso YouTubessa: https://youtu.be/KzBJPSOMahU
Käsikirjoitus ja leikkaus: Anne Tarvainen / Kuvaus, äänitys ja leikkaus: Jone Korhonen / 2023 / Pituus: 00:04:41 / Tekstitys: suomi ja englanti.